Elämme sitä aikaa, kun klassikkokirjailijoiden unelmat toteutuvat. Meillä on älypuhelimia, älykkäitä tabletteja, älykkäitä taloja ja vaikka mitä muuta älykästä käytössämme. Yksi monipuolisista ja helposti ohjattavista laitteista voisi sopia hyvin keittiöön, vai mitä? Kun kädet ovat märät tai likaiset ja halutaan vaihtaa musiikkia, tai mieleen tulee joku vanha pitkään askarruttanut kysymys, tai työn alla olevaan reseptiin halutaan tarkennuksia, äänikomennoilla toimiva laite on oiva apulainen. Lenovo on sellaisen toteuttanut.

Joka Sisustukseen Sopiva

Lenovo esitti Smart Display -nimisen laitteensa ensimmäisen kerran kansainvälisessä CES 2018 -näyttelyssä, joka järjestetään vuosittain Las Vegasissa, Nevada, ja jonka täysi nimi on International Consumer Electronics Show. Se poikkeaa monesta muusta älykkäästä apulaisesta siten, että mahdollistaa sekä komentojen tuloksena tulleen tiedon kuuntelun että katsomisen: kyseessä on laite, josta voisi ajatella, että kaiuttimeen integroitiin tabletti – tai toisinpäin. Laitteen takaa löytyy kuitenkin selkeä levennys, joka toimii sen tukena, ja Lenovo Smart Display seisoo pöydällä aina hieman kallistuneena. Muovinen ja täysin mattavalkoinen pinta tuntuu aika kestävältä, ja minimalistinen tyyli tulee varmasti sopivaan joka sisustukseen, joten laitteen laittamisesta keittiön pöytään ei pitäisi olla epäilyjä. Ainoa miinus koko laitteessa on se, että siitä puuttuu akku kokonaan, tosin jos sitä aikoo käyttää vain yhdessä paikassa, se ei paljoa häiritse.

Joka Sisustukseen Sopiva

 

Yllätyksiä Sisällä

Lenovo Smart Display voi olla joko 8- tai 10-tuumaisella kosketusnäytöllä varustettu, ja jälkimmäiseksi mainittu maksaa noin 50 taalaa enemmän. Pienemmän hinta pyörii kahdensadan dollarin tiimoilla ja sen saa tilattua nettikaupoista. Näytön resoluutio on 1280×800 pikseliä ja siltä pystyy lukemaan artikkeleita ja reseptejä, katsella valokuvia ja seurata YouTube-videoita. Katseluetäisyyden arvioidaan olevan noin puoli metriä, ja tällaisessa etäisyydessä näytössä ei ole mitään moitteita. Kauempana katsottuna, Lenovo Smart Display saattaa vähän muuttaa värejä: musta voi vaikuttaa hieman harmaalta ja kuvan tarkkuuskin voi välillä tuntua parannuksia kaipaavalta. Kirkkaus pysyy kuitenkin hyvänä laajoistakin kulmista katsottuna.

Yllätyksiä Sisällä

Kilpailijoihinsa nähden, Lenovo Smart Display voittaa monessa asiassa. Se toimii pääosin äänellä annettavilla komennoilla, ja Google Assistant antaa vastauksia hyvin monipuolisesti: esimerkiksi kun kysytään, miten valmistaa sienikastike, kaiuttimesta alkaa tulla äänivastauksia ja näytölle ilmestyy sekä tarvittavia ruoka-aineita että vaiheittaisia ohjeita. Tärkein ero muista vastaavista laitteista on YouTuben katselumahdollisuus, ja sitä nimittäin tekeekin mieli katsoa esimerkiksi sipuleita pilkkoessa tai perunoita kuoriessa. Päänäytöllä näkyy aika, lämpötila, sää ja ikkunapaneeli, josta näkyvät esimerkiksi kalenteriin merkityt tapahtumat, suositeltavat YouTube-videot ja äänikomentovinkit. Kalenteri synkronoituu Google-tilin kanssa, joten siihen ei tarvitse merkitä mitään erikseen. Android-puhelimeen voi ladata sovelluksen nimeltään Google Home, jonka kautta voidaan jatkaa Lenovo Smart Displayn säätelyä haluttuun toimivuuteen. Voi siihen ohjelmoida senkin, että kun laite kuulee ”hyvää huomenta”, se tulee kertomaan tulevan päivän säästä, kalenteritapahtumista, muistutuksista ja vaikka uutisista. Lenovo Smart Display on erittäin monipuolinen, varsinkin kun sen yhteydessä käytetään Google Chromecast -laitetta ja se yhdistetään älykkään talon teknologioihin. Televisiossa olevan Chromecastin avulla laitteelle voi komentaa näyttää keittiössä olevan ihmisen katsoma video olohuoneen telkkarilla, jotta muutkin pystyisivät näkemään sen, ja jopa Philips Hue -lamput saa päälle halutun värisinä, kunhan siitä laitteelle kertoo. Peruskäyttötila on musiikin kuuntelu: isot kaiuttimet eivät välttämättä mahdu pieneen keittiöön, ja Lenovo Smart Displayn äänen laatu on riittävän hyvä keittiömusiikille. Loppuajatuksena mainittakoon, että Lenovon toteuttama ratkaisu on ainakin hintansa arvoinen: kun sitä verrataan Google Home Max -älykaiuttimeen, sen hinta on kaksi kertaa pienempi ja käytön monipuolisuus paljon parempi. Lenovo Smart Display sopii niin isoihin perheisiin kuin yksinkin asuville henkilöille, eikä toimintojen määrä tunnu koskaan liian pieneltä.