Chroma key, johon puhekielessä viitataan usein sanoilla green screen tai blue screen, on teknologia jonka avulla videoihin tai valokuviin saadaan luotua erilaisia taustoja. Kyse on siis kahden tai useamman kuvan yhdistämisestä, jolloin saadaan aikaiseksi jotain sellaista jota tavallisesti kuvaamalla ei olisi voitu toteuttaa. Tekniikan avulla kuvattava kohde voidaan irrottaa taustastaan ja kohde voidaan lisätä johonkin toiseen video- tai valokuvaan, kuten vaikka avaruuteen. Valokuvien kohdalla taustan vaihtaminen olisi melko helppoa millä tahansa värillä, mutta videokuvassa kohteen liike muuttaa kohteen muodon joka kuvassa ja tätä varten kehitettiin green screen -tekniikka. Päivittäin tekniikka on käytössä esimerkiksi säätiedotuksissa, jossa todellisuudessa meteorologin taustalla on vain sininen tai vihreä kangas, vaikka katsoja näkee siinä sääkartan. Lisäksi tekniikkaa käytetään mm. videopeleissä.

Green ja blue screenien värit ovat valikoituneet sen mukaan, että ne ovat mahdollisimman kaukana ihmisen luonnollisesta ihonväristä ja toisaalta kameroiden sensorit ovat herkimmät juuri näille väreille. Vihreä kangas on hieman helpompi valaista kuin sininen, sininen taas ei heijasta väriä yhtä helposti. Jotkut kamerat havaitsevat sinisen värin huonommin kuin vihreän. Chroma key -mahdollisuus löytyy lähes kaikista yleisimmistä editointiohjelmista kuten Final Cut Prosta, Adobe Premierestä, Adobe After Effectsistä, Pinnacle Studiosta, Sony Vegasista, AVS Video Editorista ja FX-Home-ohjelmista. Lisäksi iMovie tukee chromakey-ominaisuuksia. Green screen -tekniikkaa alettiin kehittää jo 1930-luvulla, mutta edelleen sen puitteissa tehdään uusia oivalluksia. Videoiden ja valokuvien jälkikäsittely on muuttunut jatkuvasti helpommaksi ja ohjelmat ovat paremmin myös peruskäyttäjien saatavilla. Tekniikkaa käytti jo vuonna 1933 elokuvateollisuuden edelläkävijä Linwood Dunn elokuvassaan Flying Down to Rio, jossa oli useita kotitekoisella optisella tulostimella aikaansaatuja erikoistehosteita. Lopputulos oli varsin uskottava tuon ajan elokuvaksi. Saman vuonna John Fulsonin elokuvassa The Invisible Man näyttelijä saatiin näyttämään päättömältä pukemalla hänet tiukasti täysin taustan väriseen vaatteeseen ja sen päälle näyttelemänsä hahmon vaatteet. Tällöin pää sulautui taustaan.

Miten vihreän taustan saa sitten luotua itse? Vaikkapa näin. Tarvitset vain kameran, kolme valoa, chroma keyn mahdollistavan editointiohjelman ja vihreän tai sinisen taustan. Valitse sopiva kuvaustila, jossa on kuitenkin tarpeeksi laajasti seinää vapaana ja peitä se vihreällä tai sinisellä kankaalla. Kangas ei saa heijastaa väriä kuvauskohteeseen, joten mattapintaisuus toimii yleensä parhaiten. Seinän ja kankaan tulee olla niin laajoja, että ne peittävät kunnolla koko kuvattavan alueen eli suurempi jos kuvataan videota jossa kohde liikkuu. Mikään ei harmita niin paljon kuin muuten onnistunut otos, jossa on vilaus jotain muuta taustaa ja otos täten pilalla. Luo kolmipistevalaistus tarkasti, sillä on tärkeää että tausta on tasaisesti valaistu. Valoista ei saa muodostua spotteja, joten sijoita ne tarpeeksi kauas kohteesta. Screeniin nähden valojen tulee olla 45 asteen kulmassa. Kuvauskohteella ei voi olla päällään samaa väriä kuin taustassa. Aseta tämän jälkeen kuvauskohteesi vähintään muutaman kymmenen sentin päähän screenista. Valaise kohde kolmannen valon avulla siten, että hänestä ei muodostu varjoa taustalle. Aseta kamera riittävän kauas kohteesta ja valitse, haluatko kokovartalokuvan. puolikuvan vai istuvan kuvan henkilöstä. Muista kuvata taustaa 5-10 sekuntia ilman kohdetta kuvassa. Tätä otosta käytetään myöhemmin ohjelman ”nollaamiseen” eli tietokoneohjelmalle näytetään mikä väri halutaan poistaa. Kuvattuasi haluamasi materiaalin, siirrä materiaali editointiohjelmaan. Siirry klipissä sellaiseen kohtaan, jossa näkyy kohde ja sininen tai vihreä tausta ja valitse ”chroma key” ohjelman valikosta. Mikäli valaistus on riittävä, voit yleensä käyttää automaattista taustanvaihtoa.